Komissio, komissaarit ja neuvostot Euroopan Liittovaltiossa:

 

 

Itäisessä Neuvostoliitossa oli 15 komissaaria, jotka eivät olleet kansan vaan heidän itsensä valitsemia. Suomalaisista pisimmälle pääsi Otto Wille Kuusinen, joka kuului Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomiteaan, sihteeristöön ja puhemiehistöön (poliittiseen toimikuntaan).  

 

Läntisessä Neuvostoliitossa on 27 komissaaria, jotka eivät myöskään ole kansan vaan heidän itsensä valitsemia vallanpitäjiä. Italian suhteen ei voi olla kenellekään epäselvää, etteikö tiedostusvälineiden omistaminen ole tie valtaan. Läntisen Neuvostoliiton uusi Otto Wille Kuusinen on Cai-Göran Alexander Stubb, joka on jo pitkään on ollut taustapiruna valmistelemassa Euroopan Unionin perustuslakia ja kansallisvaltioiden hävittämistä aivan kuten itäisen Neuvostoliiton aikoina tehtiin. Tänään sodat ovat paperisotia eli yhteiskunnat muutetaan ja alistetaan uuteen Neuvostoliittoon mukamas vapaaehtoisesti kun byrokraatit kirjoittavat yli 100.000 sanaa sisältävän perustuslain EU:lle, jota ei pirukaan pysty lukemaan. Cai-Göran Alexander Stubbin väitöskirjan aiheena oli "Euroopan Unionin joustava yhdentyminen". Samanlainen projekti oli myös O.W.Kuusisella ja hänen Terijoen hallituksellaan. Suomen nykyisen "terijokelaisen" hallituksen ns. Eurooppaministeri C.G.A.Stubb on nopein mahdollinen juoksupoika (maratoonari) Euroopan Suurteollisuuden Pyöreän Pöydän järjestölle, joka luotiin julkisivuksi Bilderberg-ryhmän eurooppalaisille jäsenille (sisältäen Turkin, jonka Stubb haluaa pikimiten EU:n jäseneksi).    

 

Stubb on ruotsia ja tarkoittaa kantoa. Suomesta jää Stubbin valtakauden loputtua jäljelle ainoastaan kasa kantoja, kun kaikki valtionomaisuus on lahjoitettu puoli-ilmaiseksi kansainvälisille suuryrityksille. Tässä on pähkinänkuoressa Suomen viimeisksi jäävän ulkomaankauppaministerin visio. Neljän vuoden kuluttua Suomella ei ole enää omaa hallitusta eikä ulkomaankauppaministeriä. On vain Euroopan Unioni, jossa C.G.A.Stubb on komissaarina "edustamassa" Suomea, jonka väestö on 1% Euroopan Unionin kansalaista.  

 

Kun itäinen Neuvostoliitto luotiin asein ja pakolla, tämä uusi läntinen Neuvostoliitto luodaan joustavasti yhdentymällä ja siten etteivät kansalaiset edes itse huomaa oman kansallisvaltionsa katoamista ja muuttumistaan eurooppalaiseksi. Tiedostusvälineissä puhutaan ainoastaan kaikesta hyvästä mitä EU tuo mukanaan. Kansanäänestyksiä ei järjestetä vaan poliittinen eliitti jyrää läpi paperisodan ja askel askeleelta lakkauttaa Suomen itsenäisenä valtiona. Euroopan Neuvostossa on jo 47 jäsentä luomassa Suur-Eurooppaa.  

 

Toisinajattelevien määrä EU:ssa lisääntyy ja pidätyksiä tehdään jo yhä pienimistä syistä tai epäilyksistä kuten Itävallassa 2008, kun toistakymmentä toisinajattelijaa pidettiin pidätettynä koko kesän yli (toukokuusta syyskuuhun) ilman syytöksiä tai todisteita. Heidän tietokoneensa ja irtaimisto kotoa oli takavarikoitu, ja poliisi toivoi löytävänsä jotain, jonka avulla heidät voisi tuomita. Heidät piti kuitenkin vapauttaa ílman, että mitään syytteitä voitiin langettaa.

 

Belgian poliisi hyökkäsi Brysselissä vuonna 2004 suomalaisen, naispuolisen taloustoimittajan, ja hänen miehensä, saksalaisen Stern-lehden toimittajan kotitoimistoon, sillä heidän epäiltiin tutkivan EU:n väärinkäytöksiä. EU:n oma korruptionvastainen toimisto "OLAF" ei ollut halukas tutkimaan väärinkäytöksiä. Poliisi iski kotiin, takavarikoi perheen arkistot, tietokoneet ja kännykät sekä piti miehen pidätettynä kuulusteluja varten koko päivän. Hän ei saanut soittaa edes vaimolleen. Hänelle sanottiin, että asiat voisivat olla huonommin - hän voisi olla Burmassa.

 

Vanha, uusi maailmanjärjestys?      

 

EU:n punainen tähtilippu kuvattu Pariisissa Seine-joella.

 

EU:n punainen tähtilippu kuvattu Brysselin Eurodemon

yhteydessä 29.9.2010.

 

 

 

 

Neukku-uutiset

 

Nobelin rauhanpalkinto 2012:

 

Nationalismi tuo rauhan,

liittovaltio tuo sodan »

 

Euraasian Unionin nousu:

 

Vladimir Bukovsky »
Euroopan Unioni on uudelleen luotu Neuvostoliitto, joka päätyy lopulta diktatuuriin...

 

 

Bukovsky TVssä »
EU-byrokraatit ovat aivan kuten Neuvostoliiton byrokraatit

 

 

Alexandr Dugin

 

EU on uusi monikansallinen    Neuvostoliitto eikä mikään Euroopan USA »


EU presidentin haastattelu »
EU 50 vuotta ja Berliinin julistus

 

Suomen Perustuslaillinen

Kansanliike ry 

 

Uutisia Etelä-Neukkulasta:

Kaukasus elää ja voi hyvin

 

 

Euroopan Unionin oma KGB

 

 

 Dr. Karl Steinhauserin kirja (1994):  

"EU huomispäivän super-Neuvostoliitto"